Diary

Makaan sängyssäni vapisten ja täristen.

Ruoanlaitto, pyykkäys, siivous tuntuvat mahdottomilta tehtäviltä ja saan aivan välttämättömimmät tehtävät hoidettua ainoastaan pakotettuna. Saati, että jaksaisin enää liikkua. Makaan illasta toiseen joko sohvalla tai sängyssä peiton alla harmaassa sumussa.

Olen viikkotolkulla pakannut ja puunannut, roudannut ja raahannut pahvilaatikoita ynnä muita nyssäköitä nykyisen ja tulevan kotini väliä. Yksin. Olen pakannut 20 vuotta vanhan Hiivattini täyteen kymmeniä kertoja ja purkanut kuormat mustan kalseissa marraskuun illoissa yrittäessäni rakentaa taas tulevaa elämääni hetkeä aiemmin romahtaneen...

Olen edelleen henkisesti täysin avohaavoilla, koska en osaa käsitellä menetyksen ja hylkäämisen kokemuksia. Koko kesä on yhtä harmaata massaa, eikä iloa oikein jaksa repiä enää mistään. Heinäkuussa autoni hajoaa. "No voi nyt saatana, tämäkin vielä tähän...". Koska olen köyhä paska, joudun etsimään pikaisesti jonkun ruoskan tilalle, eikä järin...

Verkkokalvoilleni piirtyvä kuva loittonevasta nahkatakista on musertava enkä saa työnnettyä sitä mielestäni.

Aloitan työt uskomattomalla tarmolla uudessa työpaikassani. Olen niin innoissani, koska koen, että pääsen vihdoin tekemään jotain tärkeää ja merkityksellistä ja työympäristö on vielä sellainen, että minäkin ehkä viihdyn. Miesvaltainen toimiala, jossa pääsen naureskelemaan "jätkien kesken" pilluvitseille ilman pelkoa, että kukaan vetää hernettä...

Täytän ensi viikolla 30 vuotta. 30. Mihin vittuun tämä aika hävisi. Minunhan pitäisi olla etenemässä hurjaa vauhtia urallani jossain keskisuuren firman keskijohtoportaassa keskimääräisellä ansiotasolla, mutta sen sijaan olen vasta päättänyt kesätyösuhteeni paikallislehden aspassa ja etsin uusia töitä työttömänä työnhakijana. Varsinaisesti en ole...