Digitalis
Uudelleenarvioin valintaani pysyä erillään sosiaalisesta mediasta. Pidän sitä maailmaa ällöttävänä, vastenmielisenä ja oikeastaan kaiken sen ilmentymänä, mikä tässä maailmassa on vialla. Minusta ihmisen litistäminen kaksiulotteiseksi pikselimössöksi tuottaa valheellisen ja liian kapean kuvan monitahoisesta persoonasta, joka on aina suurempi kuin osiensa summa. Bittiavaruudessa jokaisen on aina oltava itsensä paras versio, markkinointikelpoinen digi-tuote, joka myy milloin osaamistaan, mielipiteitään, sieluaan tai persettään. Yliherkkä ituhippi-humanistin sieluni itkee verta, koska mielestäni tämän seurauksena se kokonaisuus jää huomiotta. Että näillä digibrändeillä on joka tapauksessa ne huonot päivänsä, ilmavaivoja, migreeniä, menkat, liikavarpaita, ihottumaa tai ihan vain yksinkertaista vitutusta. Ihmiset eriytyy toisistaan, koska jokainen alkaa olla kliininen, markkinoitava tuote, jotka kilpailee toisia kliinisiä tuotteita vastaan milloin milläkin areenalla.
Mutta. Kääntöpuolena on eristyneisyys. Jos et ole osa tätä himmeliä, ei sinua ole olemassa. Mietin, että voiko näitä eri some-alustoja käyttää oikeasti vain väylänä tutustua uusiin ihmisiin, joiden kanssa viettäisi aikaa sitten kuitenkin reaalielämässä. Tinder ei selkeästi tässä toimi, sitä on kokeiltu. Mutta muut Insta-Kikki-Nikki-Hashtag -paskat. Jotenkin tuntuu, että vaikka viestejä ja ajatuksia toisten kanssa vaihtaisikin, se vuorovaikutus jää kuitenkin aina vain sinne bitti-helvettiin. Kaikilla on olevinaan niin hirveä kiire. Kauheasti kaikkea tekemistä, mutta silti riittää aikaa tuijottaa ruutuja, ensin kahdeksan tuntia töissä, sen jälkeen tuntitolkulla ilta-aikaan. Kaipaan itse toisista ihmisistä ennen kaikkea sitä fyysistä preesensiä, läsnäoloa samassa tilassa ja tilanteessa.
Mietin, minkä hinnan maksan, jos lähden leikkiin mukaan. Onko tämä tällainen adapt and overcome -tyyppinen skenaario, vai uhraanko itseni, arvoni ja jäljellä olevan mielenterveyteni rippeetkin kybertodellisuuden alttarille. En saa ristiriitaa ratkaistua.
Piipitän jatkuvasti lapselleni älypuhelinten ja digitaalisten palveluiden vaaroista. Murkkuikäiselle seniilin äidin selostukset on so-last-season ja kaikki puheeni sisältö valuu toisesta korvasta välittömästi ulos. Omasta mielestäni varsin merkittävä osa nykypäivän mielenterveysongelmista selittyy fyysisesti passiivisesta elämänrytmistä yhdistettynä jatkuvaan informaatiotulvaan, joka vyöryy verkkokalvoille hypernopeudella. Tämän vaaran olemassa oloon haluaisin lastani herätellä. Tiktok -videoitakin tunnutaan jaksavan katsoa noin kolme sekuntia kerrallaan, kun siihen jo kyllästytään ja vaihdetaan seuraavaan uutta fiksiä varten. Sinänsä näin vanhana addiktina minun on turha hurskastella, mutta tavallaan tuntuu, että tämän asian suhteen katson silmieni edessä tapahtuvaa junaonnettomuutta hidastettuna, ja olen vain pakotettu seuraamaan sitä vierestä.
Tiedän, että en ole ajatusteni kanssa täysin yksin, mutta mistä löytää hengenheimolainen, jos et samalla myy sieluasi? Kiitos Hesari taas kahden viikon ilmaisesta lukujaksosta, sain hetkellisesti tunteen, että joku vielä puhuu tässä maailmassa minun kieltäni:
Nuorten mielenterveysongelmat eivät ole lisääntyneet vain Suomessa vaan ympäri koko maailmaa. Niin tutkijat kuin poliitikot pohtivat nyt, voiko ongelmista syyttää samaan aikaan yleistyneitä älypuhelimia.
Korona-ajan vaikutusta nuorten mielenterveyteen on jo laajasti tutkittu. Suomalaisten lasten ja nuorten mielenterveysdiagnoosit yleistyivät. Nuorten yhteisöllisyyden kokemukset vähentyivät ja yksinäisyys lisääntyi. Rajoitustoimilla oli seurauksensa. Näistä pandemian vaikutuksesta nuorten mielenterveysongelmiin on myös puhuttu paljon.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että mielenterveysongelmat olivat alkaneet lisääntyä selvästi jo ennen pandemiaa. Ensinnäkin älypuhelimista tuli valtavirtaa juuri samaan aikaan, kun mielenterveysongelmien kasvu alkoi.
Toiseksi ilmiö on kansainvälinen. Twenge on kansainvälistä dataa vertaillessaan havainnut, että samanlainen ilmiö on tapahtunut ainakin 36:ssa maassa. Niissä mielenterveysongelmat ovat alkaneet lisääntyä selvästi 2010-luvun alkuvuosina, ja kasvu on vain jatkunut.
Kolmanneksi älypuhelinten vaikutus nuorten elämään on ollut suorastaan mullistava. Ne kulkevat mukana koko ajan, ja sosiaaliset suhteet ovat myös siirtyneet puhelimen maailmaan. Älypuhelinten tulo eroaa siis esimerkiksi television aiheuttamasta muutoksesta.
Sosiaalisilla suhteilla taas on suuri merkitys ihmisen mielenterveydelle, erityisesti nuorten kohdalla. Fyysiset kohtaamiset lisäävät hyvinvointia, ja niiden puute heikentää sitä.
On myös paljon näyttöä siitä, että älypuhelinten käyttö iltaisin heikentää unta. Liian vähäinen uni altistaa masennukselle. Puhelimilla selailtava sosiaalinen media taas heikentää Twengen mukaan mielenterveyttä siksi, että se lisää vertailua.
---------
Tilanne nuoren mielenterveysongelmien kasvun tutkimuksessa on tällä hetkellä sellainen, että "kukaan ei ihan tiedä, missä mennään", Kiviruusu kuvaa.
"Me olemme nyt vähän kuin myrskyn silmässä, emmekä välttämättä näe kokonaiskuvaa."
Tämän takia jättäydyin ulkopuolelle. Harmi kun ei ole ketään kenen kanssa puhua tästä ilmiöstä uteliaan ihmetyksen ja pelonsekaisen hämmennyksen otteella. Olen vapaana eristäytynyt.