Farssi

Heräilen ystäväni luona taas yhteen darraiseen aamuun. En yksin. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, mutta jäi viimeiseksi.

Hieman epäsovinnainen, epätyypillinen ihmissuhteeni ystäväni pikkuveljen kanssa oli orastanut jo muutamia vuosia. Viihdyin erinomaisesti hänen seurassaan, pidin hänen ajatuksistaan ja arvoistaan. En toki kaikista, mutta hänen kanssaan oli vain niin järjettömän helppo keskustella ja meillä oli samoja mielenkiinnonkohteita. Sain hänen kanssaan puhua niistä asioista, joista en voinut juuri muiden kanssa keskustella. Tunsin, että olemme samalla aaltopituudella. Eikä välillämme mitään keskustelua enempää tapahtunutkaan pitkiin pitkiin aikoihin.

Kunnes tuli se yksi syksyinen ilta vuosi sitten kun päädyimme kahdestaan paikalliseen lähiöräkälään kulttuurikokemuksen merkeissä. Humalainen suudelma. Pyörillä kotiin vierekkäin nukkumaan, ei muuta. Mutta siitä se lähti. Emmehän toki olleet yhteyksissä koskaan muutoin kuin samoissa illanistujaisissa, mutta aina ne tilanteet päättyivät siihen, että päädyimme vierekkäin nukkumaan. Puhuin asiasta ystäväni kanssa ja vaikka näin, että asian sulattelu ei ollut se mieluisin tehtävä, ei hän nähnyt siinä varsinaisesti mitään kauheaakaan. Ihmiset nyt vain sattuvat tykästymään toisiinsa. Äärimmäisen suuri hatunnosto hänelle, moni olisi saattanut suhtautua toisin.

Jäimme taas edellisenä iltana jauhamaan kahdestaan keittiönpöydän ääreen saavuttuamme taksilla baarista kotiin. Tuntui, että olisin voinut jatkaa sitä vaikka tuntikausia, mutta laskuhumala vei voiton. Ja koska alkoholi oli taas lamaannuttanut kummankin osallisen aivokuoren toimintaa, oli helppo taas toimia mielitekojen mukaan ja päätyä yhteiseen sänkyyn. Ja kuten niin monena muunakin kertana, hän häipyy aamulla samantien herättyään sanomatta sanaakaan.

Itse olin jo elätellyt toiveita, että "meistä" tai halusin ainakin, että suhteemme laadusta olisi hyvä käydä keskustelua, koska tätä soutamista ja huopaamista oli nyt jatkunut jo hyvän tovin. Eikä tämä nyt ihan perinteisen ystävyyden kriteereitä enää mielestäni täyttänyt. Oletin, että hän piti minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Tai ei. Kyllä minä olin ihan varma, että hän piti minusta ihan oikeasti.

Laitan hänelle myöhemmin viestiä, että pitäisiköhän meidän keskustella tästä kaikesta, mitä kuukausien saatossa on tapahtunut. En saa ensin vastausta yli vuorokauteen. Kunnes ilmeisen harhaiseen kyselyyni vastataan hämmentyneesti, että "mistä olevinaan pitäisi keskustella?" Ei ollut mitään keskusteltavaa. Olimme kavereita, ei mitään muuta. Lisäksi sellaisia kavereita, jotka eivät sitten arkielämässä koskaan viettäneetkään aikaa keskenään tai edes viestitelleet. Kännikavereita.

Tuijotan saamaani vastausta kännykän ruudulta täysin typertyneenä. Hylätyksi tulemisen tunne nappaa taas kurkustani kiinni ja kiristää otettaan niin, että minun on pakko istahtaa polvilleni lattialle. Itkettää, muttei itketä. Miten saatoinkaan oikeasti olla taas näin typerä? "See, not even the people who like, actually really like you. Helppouskoisella hölmöydelläsi vaan leikitään, koska olet tarvittaessa saatavilla. Et ole mitään muuta. Vitun typerä ämmä."

Olin jälleen kerran pelkkä tiskirätti.

Suhtaudun seuraavissa kekkereissä hänen läsnäoloonsa tyynen viileästi. Tervehdin, vaihdan yksittäisen sanan suuremman ryhmän keskustelun lomassa ja käyttäydyn niin kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Päädymme illan päätteeksi taas baariin isommalla porukalla, vaikka en sinne olisi halunnutkaan lähteä. Istumme vierekkäin isommasa pöytäseurueessa, kun keskustelu yhtäkkiä kääntyy keskinäiseen suhteeseemme. Kuuntelen monttu auki hölmistyneenä humalaisen nuorukaisen selostusta ystävälleen siitä, kuinka "oikeasti rakastetaan toisiamme, mutta koska tästä ei voi koskaan tulla mitään, niin rakastetaan toisiamme etäältä". Siis mitä helvetin vitun paskaa nyt? Hymyilen, koska veressä on taas promilleja sen verran, että ensisijaisesti tilanne huvittaa. Mutta onhan tämä nyt aivan vitun koomista. Noh, mutta kai tämä nyt sitten on vain tällainen ihmissuhde, joka ei noudata minkäänlaisia lainalaisuuksia, ja jolle ei voi antaa minkäänlaista nimeä, koska sille ei ole olemassa omaa sanaansa.

Varsin yllätyksettömästi päädymme taas illan päätteeksi intiimiin kanssakäymiseen ystäväni kotona. Ja kuten niin aina ennenkin, hän häipyy ennen kuin ehdin krapulaani herätä. Oloni on taas aivan vitun kauhea ja käytän heräämiseni jälkeen seuraavat kolme tuntia pelkästään oksenteluun. Olotilani pikkuhiljaa kohentuessa tajuan, että minullahan olikin menkat, enkä varmaan ole vaihtanut tamponia eilisen illan jälkeen. Siirryn vessaan enkä löydä narun päätä. "Voi vittu...". Koplaan ja ronklaan minkä kykenen ja sormeni osuu tamppaantuneeseen vanumyttyyn kellarin perukoilla. "Siis ei jumalauta vittu, me ollaan nussittu tamponin kanssa. Miten kännissä voi ihminen olla, että noin oleellinen asia on jäänyt kummaltakin huomaamatta. On vissiin hirveän nautinnollinen kokemus ollut noin niinkuin muutenkin..." Ja nyt tuo vanurulla on tuhannella sykkyrällä huu-huuni pohjalla enkä löydä siitä edes narua. Tuherran varmaan vartin verran, kunnes minun on tunnustettava tappioni. "Ei vittu tästä on lähdettävä päivystykseen...".

Kerron tarinan ystävälleni, joka nauraa katketakseen. Minua ei varsinaisesti tällä hetkellä naurata, koska olo on aivan kaamea, mutta kieltämättä pakko on minunkin tilanteen koomisuus tunnustaa. Soitan päivystykseen ja saan ohjeen tulla paikalle. Oksennan vielä kertaalleen punaviinin patinoimaa nestettä päivystyksen oven edessä olevaan roskikseen. Vittu miten noloa. Tätä hetkeä voin kuvata kyllä yhdeksi alennustilani kulminaatiopisteeksi, vaikka en valitettavasti ainoaksi.

Vietän seuraavat kolme tuntia päivystyksen aulassa täristen ja varmaan haisten vanhalta viinalta metrien päähän. Onneksi nesteet alkaa pysyä sisällä ja saan tunnin jälkeen jopa haettua jotain syötävää kanttiinista. Operointihuoneeseen päästyäni kertaan nopeasti tilanteen ja saan komennon hypätä laverille. Rouva lääkärikin joutuu tuhertamaan (pun intended) useamman tovin ja pyytämään vielä hoitajankin paikalle avustamaan, ennen kuin eksynyt pumpulilammas saadaan kiinni. Lääkäri toteaa, ettei ihme, ettet saanut langasta kiinni, koska tamponi oli kääntynyt ylösalaisin ja se oli kohtuani vasten. "Miten sinä olet onnistunut saamaan sen tuohon tilaan?" Vastaan epämääräisesti jotenkin, etten kyllä nyt millään tiedä ja pyrin poistumaan tilanteesta mahdollisimman ripeästi.

Lasku kourassa pysähdyn ovien eteen ja hengähdän. Vittu minun elämästäni on tullut täysi farssi.