Maailman paskin äiti

Olen ihan paska äiti. Siis oikeasti. En niin, kuin kaikki äidit sanovat olevansa, vaan ihan aidosti oikeasti: paska äiti. Olen luokitellut itseni maailman kolmanneksi huonoimpaan kategoriaan kaikkien lastensa pahoinpitelijöiden ja hyväksikäyttäjien jälkeen. En ollut sitä aina, mutta neljä vuotta sitten jäin jumiin omaan pahaan olooni, ja vaikka kuinka tiedostin sen vaikutukset lapseeni, en saanut käyttäytymistäni ja ajatusmaailmaani korjattua. Yritin itku kurkussa ja hammasta purren väkisin vääntää ajatuksiani ja toimintaani johonkin yleisesti hyväksyttyyn äitiyden malliin, ja epäonnistuin katastrofaalisesti. Lapseni joutuu maksamaan kallista hintaa omasta kykenemättömyydestäni jollain tasolla varmaan koko lopun ikänsä. Vaikka totta kai toivon, että hän osaa välttää ja korjata omassa elämässään minun tekemäni virheet - tiedän mikä voima esimerkillä on. Sanoinhan itsekin, että en aio käyttäytyä samoin kuin vanhempani, mutta silti tein samat virheet perässä. Molempien virheet. Uskon kyllä, että omassa jälkikasvussani on ajan kanssa kaikki vaadittava taito ja osaaminen kurssin kääntämiseksi. Mutta voin vain toivoa, että aikanaan myös tahtoa.

Niin järjettömältä kun se kaikkien tekemieni ratkaisujen jälkeen tuntuukin, olen aina pyrkinyt siihen minkä olen ajatellut olleen lapselleni parasta. Korostan sanaa ajatellut. Koska näin jälkiviisaana arvioiden, tekemäni päätökset vaikuttavat aika helvetin huonoilta. Erosin lapseni isästä, koska parisuhteemme ei ollut sieltä terveimmästä päästä, enkä halunnut että lapseni joutuu kasvamaan samoissa epätasapainoisissa, alkoholilla huurrutetuissa olosuhteissa, kuin itse. Vaihdoin työpaikkoja, koska yritin osoittaa, että ihmisen tulee päämäärätietoisesti pyrkiä elämässään eteenpäin, hakeutua sellaiseen paikkaan, jossa hänen osaamistaan ja häntä itseään arvostetaan. Vaihdoin paikkakuntaa, koska halusin osoittaa, että ihmisellä on oikeus ja mahdollisuus toimia omaksi parhaakseen, vaikka tilanne olisi vaikea tai epätyypillinen.

Kaikki nämä kääntyivät aina itseään vastaan ja päädyin epäonnistumaan kaikissa askeleissani, vaikka pyhänä tarkoituksenani oli osoittaa hänelle, että pitää olla aktiivinen ja yrittää. Jälkiviisaana on helppo todeta, että käytännön toimeni olivat aivan liian jyrkkiä ja ylimitoitettuja, enkä itse osannut toimia hitaan pitkäjänteisesti omien tavoitteideni eteen. Periaate, josta niin paljon yritän hänelle paasata, mutta vien omalla esimerkilläni siltä pohjan. En siis kuitenkaan osannut ohjata häntä oikeaan suuntaan, vaikka näin omissa ajatuspoluissani luulin ja toivoin tekeväni.

Nyt kun tilanne on ollut tällainen jo useamman vuoden, yritän antaa ajatuksia ja työkaluja hänelle kirjoittamalla. Ja tiedostan kyllä olevani pelkkä teoreetikko enkä osaa elää kuten opetan, mutta toivon tekstieni herättävän hänessä kykyä toimintaan siinä vaiheessa, kun aika on. Toivon, että edes joskus olisi joku ohjannut minuakin lapsuudessa, edes puheissa.

Rakas tyttäreni. Sinä pärjäät kyllä. Olet nimittäin perinyt vanhemmiltasi molempien hyvät puolet. Isäsi vahvuuden, minulta älykkyyden ja analyyttisuuden. Olet niin ihana, fiksu, lahjakas ja taitava. Kaunis niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Sinun tulee käyttää taitojasi hyvään ja omaksi eduksesi, etkä saa antaa kenenkään keskinkertaisen mulkun vähätellä tai mitätöidä sinua, tai astua tiellesi. Olet arvokas juuri tuollaisena. Täydellinen kaikkine puolinesi. 

Kun sinulle tulee vaikeuksia, muista että äiti uskoo sinuun aina. Kun tuntuu ettet jaksa tai pärjää, niin sinun on muistettava, että äiti kannustaa ja tukee sinua, vaikka paikalla en olekaan. Sinusta on vaikka mihin, oikeasti! Mutta ilmaiseksi et saa mitään, joudut tekemään tavoitteidesi eteen töitä. Välillä kovemmin, kunhan samalla muistat ettei jatkuvasti voi pinnistellä toimintakyvyn ylärajoilla. Liian pitkään jatkunut stressitila sairastuttaa kenet tahansa. Muista, että ihan pienetkin jutut edistävät asioita, ja niillä on itseasiassa jopa suurempi merkitys, kuin suurilla liikkeillä. Minä opin itse tämän liian myöhään. 

Työnteon ohella pitää myös laiskotella. Kun väsyttää, saat hyvällä omallatunnolla levätä. Mutta tuleen ei saa jäädä makaamaan. Lataa akkuja, jonka jälkeen jatkat matkaasi. En tavallaan haluaisi sanoa tätä, koska pelkään että käsität väärin... Mutta minä annoin sinulle kaikkeni. Minä aloin katkoa epäterveitä käyttäytymismalleja, harrastin liikuntaa, söin hyvin, opiskelin. Haluaisin, että muistaisit ne hetket, kun asiat olivat hallinnassani ja tein töitä sekä itseni että sinun hyvinvointisi eteen. Valitettavasti väsyin enkä pystynyt enää parempaan. Yksi ainut riippuvuus yhdistettynä yksinäisyyteen tuhosi kaiken. Käännyin tielläni takaisin ja aloin toimia niinkuin lapsuudessa opin toimimaan ja selviytymismekanismini veivät järjeltä vallan. 

Kuulostaa ehkä tylyltä, mutta uskoisin, että ymmärrät jossain vaiheessa mitä tarkoitan: Olet velkaa minulle sen, että elät hyvän elämän. Sellaisen elämän, jonka itse haluat. Siihen ei sisälly pahan olon pakeneminen, päihteet, sairaat ihmissuhteet tai toisten tahtoon taipuminen. Siihen sisältyy tasavarman ahkera työnteko omien tavoitteiden eteen, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi, terveys ja tasapainoiset ihmissuhteet. Ajan käyttäminen hyviin asioihin. Olet niin uskomattoman lahjakas ja taitava, että minuun sattuu katsoa, kun tuhlaat sen kaiken. Mutta minun puhe ei mene perille. Koska olen sinun äitisi, etkä tässä vaiheessa voi kuulla mitään mitä sanon. Toivon vain, että muistat sen sitten myöhemmin, kun olet kypsynyt. Haluan, että voit hyvin, koska olet minulle aivan valtavan rakas.

Sairas kasvuympäristö sairastuttaa lapsenkin, ja sitä sinä et ole missään nimessä ansainnut. Joudut tekemään ison työn saadaksesi trauman kontrolliin, mutta tiedän että pystyt siihen kyllä. Toivon, että luet joskus vanhempana Erich Frommin kirjan Vaarallinen vapaus. Toivon, että ymmärrät sen jälkeen ehkä paremmin mitä yritän sanoa. Käytä oma vapautesi hyvään, aktiiviseen tekemiseen ja elämiseen. Rikkaisiin ja monipuolisiin kokemuksiin. Mene ja tee niin kuin sydän yhdessä järjen kanssa sanoo. Mutta älä pakene ikäviä tunteita, äläkä ennen kaikkea pakene niitä päihteisiin. Muista: tunteet ovat tienviittoja, mutta valtaa niille ei saa antaa.

Hyvä ja onnellinen elämä lähtee aina sinusta itsestäsi. Kohtaat elämässä sinulle oikeat ihmiset silloin kun viihdyt omissa nahoissasi ja pyrit kohti itse haluamiasi päämääriä. Saavutat vaikka mitä, kun pidät itsestäsi ja terveydestäsi huolta. Addiktoidu ennemmin terveisiin elämäntapoihin, kuin viinaan, röökiin ja itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Vaikka oikeasti en halua että addiktoidut yhtään mihinkään, syvä riippuvuus on aina sairaus ja aiheuttaa ongelmia väistämättä oli kohde mikä tahansa. Mutta sinun on tiedostettava, että tällä geeniperimällä - addiktin aivot sinulla on.

Sanot aina, että et ole minä. Se on totta. Valitettavasti huomaan sinussa aika ajoin niin paljon piirteitä itsestäni, jonka takia sinun on oltava tuntoaistit todella herkällä, ettet tee tienristeyksissä samoja valintoja, kuin minä. Koska huomaan, että olet tehnyt niitä samoja valintoja jo. Käsitellyt vaikeita tunteita patoamalla tuskan itseesi, koska sen ääneen sanominen on pelottanut liikaa. Sen verran näin jälkiviisaana voin todeta, että jos jonkun asian tekeminen tai sanominen pelottaa, on se merkki siitä, että se on sinulle tärkeä. Ja merkki siitä, että silloin se pitää tehdä ja kohdata.

Et voi hoitaa itseäsi kuntoon hoivaamalla muita. Et tule koskaan korjaamaan omaa tuskaasi korjaamalla samoja kipupisteitä toisissa, hoivaat itseäsi vain hoivaamalla itseäsi. Enkä nyt tarkoita, että sinun tarvitsisi tehdä parannustyötä yksin tai ettet saisi auttaa ystäviäsi. Mutta rajojen pitäminen on tässä oleellisessa osassa.  Niiden tunnistaminen ei vain ole ihan helppo homma ja ne joudut määrittämään aivan itsenäisesti. Minä en itse sitä osannut enkä valitettavasti osaa siis sanoa, kuinka se käytännössä tehdään. Teoriassa varmaan ensimmäisenä pitää opetella sanomaan ei. Toiseksi perustelemaan näkemyksensä siten, että hillitsee tunteensa, jottei vastapuoli saa niistä lyömäasetta. Ota selvää eri tekniikoista, joilla rauhoittaa oma mieli tilanteen iskiessä päälle, oppimateriaalia on nykymaailmassa helposti saatavilla.

Olet minulle rakas, vaikka en osaa sitä tässä tilanteessa enää käytännössä osoittaa. Minulla ei ole voimavaroja pitää edes itsestäni huolta. Se ei ole sinun vikasi, etkä saa missään olosuhteissa syyttää itseäsi minun ongelmistani. Minä olen niin helvetin pahoillani, että joudut maksamaan minun puutteistani näin kalliisti. Mutta tiedän sinun selviytyvän, koska olet vahvaa ja sitkeää tekoa. Äidin oma voikukkatyttö.

Törmäsin keväällä Katriina Huttusen surupäiväkirjaan. Nainen, josta oli tullut lapseton äiti. Itse olin onnistunut vain tekemään äidittömän lapsen. Teksti pysäytti, mutta liian myöhään. Voi, kun olisin löytänyt tämän jo aiemmin.

En ymmärtänyt että äiti ei koskaan saa loukkaantua, vaikka lapset eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä, eivät jaksa pitää yhteyttä, eivät ole kiinnostuneita äidin huolista, eivät muista soittaa, eivät tarvitse äidiltä muuta kuin taloudellista tukea. Lapset eivät ole äitiään varten. Äiti joustaa ja odottaa, äiti nielee pettymyksensä ja itkee heihin selin. Äidin ja lasten välinen suhde ei noudattele muiden ihmissuhteiden lainalaisuuksia. Se ei ole ihmissuhde, koska äiti ei ole ihminen. Äiti on äiti. Vain äiti. Äidin ja lasten välinen suhde on jotakin muuta. Ennen kaikkea se on yhdensuuntaista. Satu Silvo sanoi naistenlehden haastattelussa että hän rakastaa lapsiaan paljon enemmän kuin hänen lapsensa rakastavat häntä. Rakkaus kurkottaa eteenpäin: hänen lapsensa rakastavat enemmän omia kumppaneitaan ja omia lapsiaan.

Äidille jää menetys ja ikävä.

En tiennyt olevani kenellekään tärkeä.