Pikkuista joulua

Firman pikkujoulut. Vuoden kohokohta, jossa henkilöstöryhmien edustajat saavat hieman vapaammin sekoittua keskenään, vaikka luonnollisesti ryhmien välistä kanssakäymistä tarkkailaankin illan mittaan puolin ja toisin.

Päädyn ravintolan virallisessa tilaisuudessa taas eristäytyneenä kahden hengen pöytään, kun muut pysyttelevät omien joukkojensa parissa. Viereisen pöydän mieslapset kuitenkin viihdyttävät perseilyllään ruokailun lomassa ja saan oman pöytäseurueeni kanssa hetkittäin osallistua tähän pelleilyyn nokkelalla sanailulla. Ihan ookoo, mutta ei tämä nyt ihan taida lähteä. Alkoholi ei ole oikein pitkään aikaan maistunut, enkä oikeastaan siis edes halua juoda. Haluan vain olla ihmisten seurassa ja toivottavasti illan kuluessa päästä juttelemaan muiden kanssa. Kenen tahansa kanssa.

Illallisen päätyttyä päätämme pöytäkumppanini kanssa valua läheiseen kulmabaariin, jonne toivomme vinkkien perusteella muidenkin pian saapuvan. Itse pidän suurimmasta osasta työkavereistani, koska tällainen lapsellisen poikamainen huumori vetoaa, ja viljelen sitä sujuvasti itsekin. Valitettavasti työssäni en juuri saa olla heidän kanssaan tekemisissä muutoin kuin satunnaisissa pikapalavereissa Teamsin yli, enkä näin ollen kuulu osaksi ryhmää. Toki en siihen kuulu myöskään sukupuoleni tai työkokemukseni perusteella, mutta taloon tullessani ajattelin, että moniammatillisestihan tässä toimintaa edistetään ja kehitetään.

Ystäväni tarjoaa minulle yhden kaljan, vaikka vannoin, että en tänä iltana juo. Noh, sama kai tuo, yksi kalja sinne tänne, se ei maailmaa kaada. Pikkuhiljaa seuraamme valuu muitakin firman edustajia ja pääsen pitkästä aikaa kaipaamaani poikaporukkaan jauhamaan paskaa. Tätä olen kaivannut kaiken tämän eristäytymisen jälkeen valtavasti!

Yllätyksettömästi keskustelu kääntyy nopeasti taas siihen mikä kaikki helvetti on firmassa vialla. Koska itsekin olen äärimmäisen turhautunut vallitsevaan toimintaan ja johtamispolitiikkaan, otan osaa keskusteluun varsin topakalla tunteenpalolla. "Mutta siis miksi me ei tehdä tälle tilanteelle mitään? Jos kaikkia kerran vituttaa johdon toiminta, se on vuosikausia ollut epäasiallista ja osin epäammattimaistakin, niin miksi tähän ei kukaan edes yritä puuttua? Minä sanon, että järjestetään ulosmarssi! Tehdään tästä julkista. Koska ei tässä muutoin muutu mikään, kuten on nähty." Jatkan paasaamistani lapsellisen innokkaasti ja huomaan hyvätahtoisen huvittuneisuudeni pöytäseurueen jäsenistön kasvoilta. Tuntuu, että naiivia kapinanlietsontaani pidetään jotenkin söpönä, mutta loppupeleissä ihan haihatteluna. Tyydyn palopuheeni päätteeksi tekemään itsestäni pienen vitsin, isken tyhjän tuoppini pöytään ja ilmoitan lähteväni käymään kusella.

Vessan ovella törmään siihen työkaveriini, jonka päädyin näkemään alasti pari vuotta takaperin. Välimme ovat aina olleet asialliset, eikä aiempi lörpöttelyni niitä merkittävästi heikentänyt. Hymyilen kuitenkin edelleen ujon pahoittelevasti ja tervehdin kohteliaasti. Hän vastaa siihen, mutta nappaa minua samalla kevyesti käsivarresta ja kumartuu puoleeni. "Olen tässä miettinyt. Pitäisikö meidän ottaa uusinta?". Kysymys tulee ihan puskista, mutta olen otettu. (onpa yllättävää, olen otettu miehisestä huomista, vittu wau...). Hymyilen vähän hämmentyneenä, mutta tokaisen saman tien, että mikä ettei. Päädymme samaan pöytään puhumatta juuri sen enempää asiasta, mutta tiedämme molemmat tässä vaiheessa, että päädymme samaan osoitteeseen yöksi. Jaahas - eli kai sitä jotain viihdykettä pitää itselleen keksiä tulevien tuntien kuluksi. Tilaan lisää kaljaa, ja kohta huomaan jonkun tuovan prikallisen shotteja pöytään, jotka meinaavat jäädä juomatta. Eipä siinä, ja taas mennään.

Ilta sujuu mukavissa merkeissä ja tuntuu, että nyt saan pitkästä aikaa olla oma itseni. Aiempi mokailuni ei juuri mielessäni paina ja uskon, että tästä lähtee uusi nousu ojan pohjalta. Alkoholin määrä veressäni kuitenkin kasvaa tuntien edetessä ja välinpitämömyys itsestäni samassa suhteessa. Vanhat mielleyhtymät siitä, kuinka rööki ja kalja kuuluvat erottamattomasti yhteen nousee taas pintaan ja päädyn muun seurueen mukana röökipaikalle. Ai, että olen kaivannut tätä! Välittömästi savuukken sytyettyäni huomaan, että se maistuu ihan paskalta. Poltan silti sitkeästi syöpärullan loppuun asti. Olo on tuon jälkeen vielä huonompi ja vihaan itseäni, siitä ettei minulla ole pätkääkään itsehillintää.

En kuitenkaan jaksa välittää. Menen tanssilattialle vapautumaan kaikista huolistani ja murheistani. Tästä tunteesta nautin. Tuntuu, että vain näin saan ilmaistua itseäni ilman, että tulen teilatuksi. Illan päätteeksi yritämme poistua seuralaiseni kanssa paikalta tavalla, joka jäisi muita huomaamatta. Lähdemme hieman eri aikaan ovesta ja pyrimme katsomaan, että muita työnantajan edustajia ei olisi lähettyvillä. Nailed it! Pääsemme karkaamaan ilman juorukerhon katseita. (Tai niin luulin, mutta valppaita silmiä on kuulemma aina kaikkialla).

Jutustelemme hyvissä tunnelmissa lyhyen taksimatkan luokseni ja jatkamme keskustelua vielä hyvän tovin sisätiloissa. Päädyn pyytämään juoruiluani anteeksi, ja sanon, etten osaa tarjota mitään järkevää selitystä toiminnalleni. Hän ei ole erityisen pahoillaan, mutta sanoo kuitenkin, että hänhän tilanteessa oli parisuhteessa ja minun olisi pitänyt osata ottaa se huomioon. Pyydän vielä kertaalleen anteeksi ja huomaan, että rikokseni on anteeksipyyntöni myötä hänen puoleltaan soviteltu. Hän päätyy kertomaan tilanteestaan kotipuolessa. Siitä miksi hän on luokseni ajautunut. Näen ja kuulen kaikesta hänen sanomastaan, että hän todella rakastaa puolisoaan aivan valtavasti. Hänen herkistymisensä puolisostaan puhuessaan saa minut ymmärtämään, että hän hakee hetken helpotusta ja pakopaikkaa kuormittavasta tilanteesta. Sitä, että voisi hetken olla vähän heikompi, ja tarvitsevampi, eikä kannatella koko taakkaa omilla harteillaan. Olla vähän itsekäs ja paeta vallitsevaa todellisuutta tyydyttämällä omia varsin luonnollisia tarpeitaan.

Itse en näe tilanteessa mitään ongelmallista. Minusta ei ole mitään mieltä, että parisuhteet kaatuisivat satunnaisen ulkopuolisen seksin seurauksena. Kaikissa pitkissä liitoissa tulee vaiheita kun on pitkäkestoisesti äärimmäisen vaikeaa tai toinen pistää tivolin kokonaan kiinni yksipuolisella ilmotuksella. Tilanteen pitkittyessä jonkinlainen paineventtiili on kuitenkin oltava ja jos parisuhteeseen on aiemmin seksi sisältynyt, ei sitä mielestäni voi pelkästään omalla ilmoituksella katkaista. Ei yksittäiset vieraissa juoksemiset tarkoita sitä, ettei toinen olisi tärkeä tai merkityksellinen. Niistä saattaa vain saada itselleen hetkeksi jotain joka auttaa jaksamaan yli vaikeiden aikojen. Toki jatkuva vieraissa sängyissä hyppiminen lienee asia erikseen, mutta tilanteet harvoin ovat ihan mustavalkoisia.

Päädymme keskustelun luonnollisesti tauottua yläkertaan ja meillä on oikeasti hauskaa. Kyseessä on aikuisten ihmisten leikkihetki, ei intohimoista tunteenpaloa tai tunteita oikeastaan ollenkaan. Hän on hauska, pidän hänestä ihmisenä todella paljon. Ei muuta. Olen jotenkin iloinen, että minä saan olla se hetkellinen taakan keventäjä, jonka avun turvin hän jaksaa arjessaan olla parempi puoliso. Tämä riittää minulle, enkä kaipaa hänestä enempää kuin seuraa.

Kieltämättä minua myös lämmittää syvästi hetki. jolloin hän pitelee kasvojani käsissään, katsoo silmiini ja sanoo, että "hullu on se mies, joka on sinut käsistään päästänyt". Siltä minustakin tuntuu nyt. Toivon, että seuraava joka näin ajattelee kävelisi elämääni mahdollisimman pian.