Retkahdus
Olen tainnut valvoa viikon putkeen. Rakas prinsessani on äärimmäisen huono nukkuja ja voin laskea nukkuvani muutamien kymmenien minuuttien pätkissä, maksimissaan reilun tunnin. Olen niin helvetin väsynyt, että kaikki on yhtä harmaata massaa. Puolisoni hoitaa kyllä enemmän kuin oman osuutensa (osan minunkin osuudestani) silloin kun on paikalla, mutta ikäväkseni hän on juuri tähän hetkeen työnantajan käskyttämänä viikot toisella paikkakunnalla koulutuksessa. Lähes puoli vuotta.
Haluaisin vain nukkua. Yhdet kunnon yöunet, edes puolikkaat. Pari tuntia kerrallaan, pliis. Yritän hoitaa kodin, pyykit, tiskit samalla kun stressaan imetyksen ongelmista. Yhteispeli neidin kanssa ei ole oikein sujunut kunnolla missään vaiheessa, ja joudun lypsämään itseäni illat pitkät tarjotakseni aitoa oikeaa ravintoa hermoheikolle jälkikasvulleni. Neuvolan tätikään ei ole stressiäni varsinaisesti helpottanut. Ikävinä hetkinä muistan edelleen hänen sanansa parin kuukauden takaa, jolloin hän totesi lapseni kuolevan käsiini, jos hän ei ala syömään paremmin. Olen ihan paska äiti. Istun iltamyöhällä yksin sohvalla itkua tihrustaen itseäni lypsäen, kun lapseni taas herää johonkin ja aloittaa korvia vihlovan konsertin. Minä olen niin vitun väsynyt... Miten nelikymppiset pystyy tähän...
Käyn hakemassa rakkaani syliini ja yritän syöttää. Hän nukahtaa taas parin imaisun jälkeen ja yritän varovasti herätellä, jotta hän jatkaisi syömistä. Tiedän, että huuto alkaa nimittäin välittömästi jos yritän siirtää käärön pinnasänkyyn. Ei muutosta, nyytti torkahtelee vähän väliä, eikä syömisestä tule mitään. Päätän siis kuitenkin siirtää paketin sänkyyn nukkumaan. Virhe.
Saan asetettua vaippapyllyn takapuolen sängynpohjalle, kun hän taas havahtuu tilanteeseen ja alkaa huutaa. No voi perkele tätä taas. Syömisestäkään ei tule enää mitään, joten päätän, että heijaan ja paijaan tyttöni uneen sylissäni. Ehkä minä joidenkin kymmenien minuuttien kuluttua uskallan siirtää hänet taas sänkyyn ja yrittää nukkua itse sen jälkeen.
Kävelen hitaasti ympäri asuntoa puhellen ja laulellen, hytkyttäen samalla sylissäni torkkuvaa kääröä. 45 minuutin heijaamisen kuluttua olen vakuuttunut siitä, että hän on riittävän syvässä unessa voidakseni siirtää hänet taas sänkyyn. Liikun kuin hidastetussa filmissä olohuoneesta kohti makuuhuonetta. Pidätän hengitystä laskiessani häntä pinnasängyn pohjalle millimetri kerrallaan. Peppu...selkä...pää... Kannattelen lastani edelleen käsilläni, vaikka hän periaatteessa on jo sängyssä. Yritän livuttaa käteni ä ä r i m m ä i s e n hitaasti pois hänen altaan, mutta en onnistu. Korvia vihlaiseva parahdus täyttää taas huoneen ja kyyneleet kihoaa silmiini. Ei jumalauta tästä ei tule mitään! Ratkean liitoksistani. Olen niiin vihainen, väsynyt ja turhautunut, etten kestä. Lasken tyttäreni sängyn pohjalle, vaikka hän huutaa. Suljen makuuhuoneen oven, käyn viskomassa tyhjiä tuttipulloja keittiön seinään ja itken. Miten kukaan pystyy tähän? Minuutin riehumisen jälkeen olen saanut turhautumiseni riittävällä tasolla ulos, että jaksan taas. Käyn hakemassa rääkyvän hysteerikon syliini ja aloitan kierroksen alusta. Tänäkään yönä ei siis nukuta...
Puolisoni saapuessa parin päivän päästä kotiin, häntä on ovella vastassa melkoinen raato. En todellakaan ole sellainen ihanan hehkeä kodinhengetär, joka toivottaa rakkaansa tervetulleeksi kukkamekko päällä hiukset kiiltäen ja iloisesti hymyillen. Olen edelleen rankasti ylipainoinen otettuani lisää elopainoa lähemmäs 20 kiloa raskausaikana. Minulla on lyhyet, huonokuntoiset hiukset, jotka hapsottavat epämääräisesti sinne tänne. Varsinainen kananperse. Silmäni ovat kuin pesukarhulla ja koko olemukseni huokuu puhdasta tappiota. Tyrkkään kapaloidun käärön isänsä syliin heti eteisessä ja nappaan hänen takkinsa päälleni.
Sanon, että nyt en enää kestä, minun on pakko saada vetää yksi rööki. Painun parvekkeelle ja sytytän savukkeen. Ihana humahdus käy silmissäni samantien ja rööki nousee päähäni. Ei jestas sentään, mikä tunne. Ihan kuin olisin päissäni. Päätän, että puolen vuoden "täysimetys" saa nyt päättyä tähän. Meidän typy kasvaa jatkossa purkkimaidolla, koska minä tarvitsen tätä pysyäkseni järjissäni.