Ristiä ja riitaa

Olen koko ikäni ollut täynnä mielenkiintoisia ja syviä ristiriitaisuuksia. Olen toisaalta yltiöpäisen herkkä kaikelle ympäristössäni, toisaalta siedän kipua ja epämiellyttävää oloa äärimmäisen pitkiä aikoja hakematta apua tai turvaa mistään. Olen joskus vahva ja päämäärätietoinen. Hetkessä se päättäväisyys vaan saattaa huveta puolihuolimattoman kommentin tai paheksuvan katseen seurauksena. Hetkittäin minua ei kiinnosta paskaakaan mitä minusta ajatellaan tai puhutaan, seuraavassa hetkessä yritän miellyttää kaikkia ja kaikkea yhtäaikaa, ja luhistun paineen alla, koska en koskaan riitä. Olen hauras ja heikko. Sitkeä ja vahva. Jääräpäinen ja vaikutuksille altis.

Tällaisella mielenlaadulla varustettuna elämä on aika helvetin raskasta. Piinallista suorastaan. Muistan kaikki tekemäni virheet. Ne kerrat kun olen satuttanut muita omaa itsekkyyttäni ja kaikki ne kerrat kun olen antanut polkea itseäni, koska en ole osannut ja halunnut pitää puoliani, etten loukkaisi muita. Kannan kaikkea taakkaa ristinä selässäni enkä suostu siitä luopumaan. Olen ansainnut kaiken tämän pahan olon, kivun ja tuskan, koska olen niin huono ja paha ihminen. Rangaitsen itseäni, koska olen sen ansainnut.

Mutta silti tiedän, että kipuun kiinni jääminen ei vie minua elämässäni eteenpäin. Siitä pitäisi vain päästää irti, koska ei kai sen mukanaan raahaaminen auta ketään.