Shit just keeps piling up
Olen edelleen henkisesti täysin avohaavoilla, koska en osaa käsitellä menetyksen ja hylkäämisen kokemuksia. Koko kesä on yhtä harmaata massaa, eikä iloa oikein jaksa repiä enää mistään. Heinäkuussa autoni hajoaa. "No voi nyt saatana, tämäkin vielä tähän...". Koska olen köyhä paska, joudun etsimään pikaisesti jonkun ruoskan tilalle, eikä järin suuria investointeja arjen pakollisten kuluerien lisäksi ole mahdollista tehdä. Kyselen yhden käytetyn kotteron perään ja myyjä osoittautuu vanhaksi koulututuksi. Luotan kaverin ammattitaitoon ja sanaan, koska itselläni ei valtavasti tietämystä näistä asioista ole. Eihän tämä nyt ideaali vaihtoehto ollut, mutta mennään nyt tällä.
Tulen kusetetuksi. Paskaromu alkaa oireilemaan jo viikon käytön jälkeen, vaikka kaiken piti olla kunnossa. "AAAARRGGHHH...!!!" En vittu nyt jaksaisi tällaista yhtään, voimavarat ovat jo valmiiksi heikoilla. Yritän selvitä tilanteesta, ja etsiskelen samalla korvaavaa menopeliä, jonka saisi sujuvasti sopuhintaan vaihdettua. Viikot vaihtuvat.
Elokuisena iltana töistä kotiin palatessani istahdan terassilleni taas röökin kanssa nollaamaan päivän saldot, kun naapuri ilmestyy omalleen. Hän kysyy, joko olen kuullut. "Kuullut mitä?". "Että me kaikki saadaan häätö." Siis mitä helvettiä? Hän briiffaa lyhyesti tilanteen - vanha talo joutuu peruskorjaukseen ja asukkaat häädetään puolen vuoden kuluttua. Haen naapurin kehotuksesta postit ja tavaan lukemaani useampaan otteeseen. Kyllä. Minulla on puoli vuotta aikaa etsiä uusi koti, koska paikka revitään matalaksi.
Romahdan ihan täysin. Kun pääsin muuttamaan eroni jälkeen nykyiseen asuntooni, vannoin, että en lähde tästä kirveelläkään. Olin jo nuoruudessani katsellut taloa ohikulkiessani ja haaveillut, että tässä olisi varmaan ihana asua. Vanha puutalo hyvällä paikalla lähellä keskustaa, sopivasti neliöitä kahdessa kerroksessa ja vielä edullisella vuokralla. Tässä oli oikeasti hyvä olla ja paikka tuntui omalta, vaikka eihän se toki oma koskaan ollutkaan.
Tuntuu, että päässäni kihisee ja aivoni alkavat vuotaa verta. Mitä minä nyt teen? Elämäni näyttää hajoavan pala palalta kappaleiksi, ja tuntuu että joudun ainoastaan seuraamaan sivusta, kun minulta viedään kaikki se, minkä eteen olen ponnistellut.
Asukastoimikunnan kokouksessa joitain viikkoja myöhemmin ilmenee, että firman tiedotuspolitiikka on kyykännyt, eikä asiasta olisi pitänyt ilmoittaa suoraan persoonattomalla kirjeellä. Noh, meneehän se näinkin. Vuokranantaja lupaa ja vannoo avustavansa uuden kodin etsinnässä, mutta jotenkin osaan ennakolta arvata heidän tarjontansa. Puhkinussittuja lääviä petolinnun perseestä ja kaupungin nistilähiöistä. Paikkoja, jonne en enää muuta vaikka maksettaisiin.
Etsiskelen kuumeisesti uutta kohdetta, mutta vuokrat ovat saatanallisen kalliita. Otan lokakuussa uudelleen yhteyttä vuokranantajaan ja tiedustelen muita mahdollisuuksia. Käy ilmi, että tien toisella puolella olisi "yksi tyhjä asunto". Samanlainen, toki paljon huonommassa kunnossa kuin nykyiseni. Mutta neliöiltään ja vuokraltaan samanlainen. Haluan tässä tilanteessa pyrkiä säilyttämään asiat niin pitkälti samanlaisena kuin vain mahdollista, joten tartun tarjoukseen samantien. Eihän tämäkään nyt ideaali vaihtoehto ollut, mutta mennään nyt tällä..