Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Olen onnistunut polttamaan siltani kaikkiin suuntiin. Niin sanottu paras ystäväni katkaisi välimme, kun suutuin hänelle toista kertaa "parisuhteemme aikana". Sama tapahtui silloin 15 vuotta sitten, kun välimme paloivat edellisen kerran pariksi vuodeksi.

Tiedän, että olin sanoissani liian suorasukainen ja annoin sen hetkisen tunteeni puhua järkeni yli. Tiedän myös, että hänen oli vaikea käsittää mistä tilanteeseen nähden ylimitoitettu tunteenpurkaukseni johtui. Olin vuosikausia padonnut mieleni syövereihin tilanteita, joissa olin hypännyt kuin marionetti hänen tahtonsa mukaan, enkä ollut sanonut ei. Kyse ei siis ollut nyt tästä yhdestä kerrasta. Pitkäkestoinen kuormitukseni ja huono fyysinen olotilani sai minut käyttämään liiallista suoruutta omista tunteistani. En osannut siinä hetkessä suodattaa sanojani ollenkaan. Syytin häntä manipuloivasta käytöksestä niissä tilanteissa, joissa hän ei saanut tahtoaan läpi. Raakaa, tiedän, mutta minusta meissä kaikissa on niitä negatiivisia piirteitä, jotka väistämättä nostavat itseään esiin. Omani vastaavasti nousivat pintaan, mutta eivät normaaliin tapaan suostuneet enää tietyssä pisteessä katoamaan.

Hän ei tunnista edellä mainitsemaani ominaisuutta itsessään, eikä varmasti sitä tietoisesti missään olosuhteissa teekään. Hän on mitä hurmaavin, lämmin ja empaattisin, toisista välittävä ihminen, mutta toimii usein passiivis-aggressiivisesti silloin, kun ei saa tahtoaan läpi. Kyseenalaistin myös itse ystävyytemme lähtökohdat, koska emme viettäneet aikaa yhdessä muutoin kuin hänen luonaan kahvilla, viinillä tai baarissa ryyppäämässä. Olisin halunnut herätellä häntä huomaamaan, että kaipasin seuraa muun tyyppiseen yhteiseen tekemiseen, mutta tein sen väärin ja väärällä hetkellä.

Yritin vielä saada häntä keskustelemaan tilanteesta, koska minusta kyseessä oli pelkästään riita. Hän ei kuitenkaan halua pitää elämässään kaltaisiani ihmisiä, ja toivotti hyvää jatkoa. Toisaalta en voi syyttää, toisaalta minun on vaikea käsittää, että parinkymmenen vuoden ystävyys voidaan katkaista yhdellä viestillä.

Hänessä oli nuoruudessa niitä ominaisuuksia, jotka saivat erityisesti vastakkaiselta sukupuolelta huomiota ja jota itse vastaavasti jäin paitsi. Voin rehellisesti myöntää olleeni varmasti hänelle lukuisat kerrat kateellinen siitä, samoin kuin hänen perheestään, jota itselläni ei vastaavasti ollut. Aikuisuudessa en enää ollut katkera tai kateellinen asiasta, olin iloinen, että edes jollain oli tuollaista, ja että tavallaan sivusta näin, miten oikeat perheet toimii. Sain mallin jota tavoitella.

Olen vuosikausia toiminut palvelualttiisti kaikissa ihmissuhteissani, mutta erityisesti tässä. Koska itse olin nuoruudessa normaalista poikkeava poikatyttö, ja janosin nähdyksi tulemista, tein usein palveluksia muille saadakseni kiitosta ja huomiota. Ajan kuluessa olinkin jo vuosikausia toiminut eräänlaisessa palvelijan roolissa hänen tarpeisiinsa nähden, vaikka se taisi aikoinaan lähteä itsestäni. En kuitenkaan osannut kieltäytyä koskaan, kun minulta pyydettiin palveluksia. En osannut sanoa ei ja toimin hänen (ja monien muiden) haluamalla tavalla, vaikka oikeasti olisin halunnut kieltäytyä. Ajattelin usein, että "eihän tämä nyt ole niin iso asia, voin kyllä joustaa." Pelkäsin jääväni yksin, jos en toimi kuten minun halutaan toimivan.

Patosin kaikki nämä kerrat vuosien saatossa yhdeksi isoksi möykyksi, joka odotti väistämätöntä räjähdystään. En usko, että kovin moni kykenee patoamaan näin pitkäkestoisesti ryönää sielunsa syövereihin, jonka vuoksi ryöpsähdys olikin tilanteeseen nähden poikkeuksellisen suuri.

Muistan entisen avopuolisoni joskus eroprosessimme keskellä tuumanneen minulle, että paras ystäväni ei aina ajattele minun parastani. Sanoin tulleeni tietoiseksi asiasta jo aikoja sitten, mutta vastasin, että tässä tilanteessa minulla ei ole muutakaan. Hän on useimmiten kuitenkin ollut tukenani, vaikka välttämättä saamani neuvot ja ohjeet eivät ole aina olleetkaan minulle itselleni niitä sopivimpia. Tässä tilanteessa ex-puolisoni tekemä huomio tuo kuitenkin jostain hassusta syystä minulle lohtua siitä, etten minä ehkä kuitenkaan ole kuvitellut kaikkia kokemiani epäkohtia. Tietysti olen tietoinen, että oma kokemukseni on erilainen kun entisen ystäväni, eikä hän varmasti allekirjoita mitään sanomastani.

Tiedostan, että minulla on ollut aina haasteita vuorovaikutuksessa, erityisesti ryhmissä, erityisesti naisten/tyttöjen kanssa. Tulin pienenä aina paljon paremmin juttuun poikien kanssa, asiat olivat jotenkin suoraviivaisempia ja selkeämpiä. En ymmärtänyt lapsena tai nuorena tyttöjen välistä kanssakäymistä, rivien välissä ilmaistuja piilomerkityksiä, ryhmästä ulossulkemista, selän takana puhumista. Opin siihen toki itsekin jossain vaiheessa, enkä voi ylpeydellä sanoa olleeni sekä koulukiusattu, että koulukiusaaja.

Näin aikuisena minun on kyllä edelleen hirveän vaikea käsittää, miksi naiset eivät voi puhua keskinäisiin suhteisiinsa liittyvistä ongelmista suoraan. Tai ehkäpä ylläoleva kuvaakin tilannetta miksi. Tyttöjen väliset ystävyyssuhteet kaatuu jos niissä puhutaan joskus raadollisen rehellisesti eikä niissä päde samanlaiset lainalaisuudet kuin muissa läheisissä suhteissa.