Uhriutuja

Tämä on ominaisuus, jonka olemassaoloa en haluaisi tunnustaa edes itselleni, mutta tottahan se on. Olen syyttänyt lukemattomista tapahtumista milloin paskaa lapsuutta, huonoja ystäviä, ympäristöä, rahan puutetta - you name it. Faktahan on kuitenkin se, että kaikissa tilanteissa olisin voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun reagoimalla toisin, ja tekemällä erilaisia päätöksiä. Aina.

1) En olisi sairastunut, jos olisin lopettanut tupakoinnin ajoissa. Jos sen onnistuisen edellytyksenä olisi ollut se, etten näe ihmisiä, jotka polttaa minun olisi pitänyt tehdä niin. Tiedän, että hintana olisi ollut täydellinen yksinäisyys, mutta ehkä en olisi tuntenut itseäni yksinäiseksi, jos olisin kokenut toimivani oikein. Mene ja tiedä. Minun olisi pitänyt asettaa omat rajani ja pitää niistä kiinni. Jos muut olisivat jättäneet minut tämän vuoksi yksin, minun olisi pitänyt vain hyväksyä se.

2) Rahan puute. Valittelin rahan vähyyttä, mutta silti vedin viikoittain röökiä, sokeria, juoksin baareissa vähintään kuukausittain. Joskus jopa kahdesti. Jos olisin säästänyt nämäkin rahat, olisin päässyt reissuun, kursseille, tapahtumiin jne. Pienistä puroista olisi kertynyt iso virta. Valta oman rahani käytöstä oli aina minulla itselläni.

3) Ajattelumallien muuttaminen. Olen koko ikäni haukkunut itseäni mielessäni. Manannut alimpaan helvettiin, vähätellyt, mitätöinyt, sabotoinut. Vaikka tämä oli mallioppimisen tulosta, minun olisi ollut mahdollista muuttaa tätä tekemällä aktiivisesti töitä muutoksen eteen. Yritin, en heti onnistunut, joten ajattelin, etten saatana osaa tätäkään ja luovutin. Ei se niin mene. Löin hanskat tiskiin, aloitin vähän ajan päästä aina alusta enkä päässyt eteenpäin, koska en tehnyt riittävän pitkäjänteisesti töitä. 

Kaikki teot ja ajatukset ruokkii toisiaan. Kun väkisin käskee ajattelemaan itsestään hyvää ja keskittymään positiiviseen, tilanne muuttuu. Se vain vaatiin helvetisti aikaa, jos tilanne on päässyt liian pitkälle. 30 vuodessa syntyneitä viallisia kytköksiä aivoissa ei korjata muutamassa vuodessa.

Vannoin teini-iässä, ettei minulle käy niin kuin äidille. Vannoin, ettei minulle käy kuten isälle. Ja sitten kävikin niin, että tapahtui kaikki se, mitä pelkäsin. Eikä suojaavia tekijöitä ollut. Ei ollut ketään kenen puoleen enää kääntyä pyytääkseen apua.

Silti. Kaikki on ollut omissa käsissäni, vaikka minulla on ollut tunne, etten voi päättää omassa elämässäni mistään. Pelko saa ihmisen tekemään uskomattoman tyhmiä päätöksiä.